lauantai 7. toukokuuta 2016

Tutankhamen otsikoissa

Nuori poikafarao on tällä viikolla ollut runsaasti otsikoissa. Tässä hieman koostetta.


Aiemmin uutisoimani seminaari Tutankhamenin haudalla suoritetuista kaivauksista alkoi eilen. Kaikkiaan seminaari kestää kolme päivää, perjantaista sunnuntaihin (6.5.–8.5.). Seminaarin kaksi ensimmäistä päivää pidetään Grand Egyptian Museumissa ja viimeinen National Museum of Egyptian Civilizationissa. Seminaarissa keskustellaan niin poikafaraon vaatteista, koruista kuin myös haudassa suoritetuista skannauksista. Skannauksien tulokset esitellään huomenna, sunnuntaina.

Tutankhamen oli äskettäin Daily Mailin otsikoissa. Jutussa kerrottiin spekulaatiosta, jonka mukaan Tutankhamenin hauta olisi suunniteltu naiselle ja hänen kuolinnaamionsakin olisi naisen. Chris Naunton on sitä mieltä, että haudan portaiden kääntyminen oikealle viittaa siihen, että hauta olisi naisen. Vasen kun liitettiin miehisyyteen, joten faraoiden hautojen portaat tavallisesti johtavat vasemmalle. Naisfarao Hatshepsutin hauta on poikkeuksena vasemmalle kaartavien hautojen tradiosta tutkijan mukaan.

Yasmin el Shazly puolestaan on sitä mieltä, että Tutankhamenin sisäelinten säilyttämiseen käytettyjen kanooppiastioiden kansissa olevat kasvot ovat niin naiselliset, että kanooppiastiat olisivatkin olleet alun perin tarkoitettu naiselle. Tutankhamenin kuuluisaa kuolinnaamiota hän väittää myös naiselle tehdyksi, koska korvien rei’itys on näkyvillä ja nemes-päähine on erillään muusta naamiosta. Hän väittää, että päähine olisi vaihdettu, koska päähine olisi alun perin ollut kuningattaren kruunu. Nämä teoriat tukevat toki tri Reevesin oletusta siitä, että Tutankhamenin haudassa olisi vielä enemmän kammioita. Hän odottaa peräti kuningatar Nefertitin olleen haudattu Tutankhamenin hautaan. Tämän vuoksi haudalla on nyt tehty skannauksia, mutta ongelmana niissä on se, että ne eivät erota ihmisen tekemiä onkaloita luonnollisista onkaloista, joita Kuninkaiden laaksossa on. Tämän vuoksi juuri tänä viikonloppuna suoritetaan arviota siitä, miten kaivauksissa tuli jatkossa menetellä. 

Minun on muutamia kommentteja sanottava Daily Mailin esittämistä väitteistä. Ensinnäkin, oli myös miehillä rei’itettyjä korvia. Siksi kuolinnaamion rei'itetyt korvat eivät ymmärtääkseni automaattisesti viittaa naiseen. Toiseksi, kanooppiastiat voivat olla naisenkasvoiset, mutta Tutankhamen on saattanut tietoisesti haluta, että niissä olisi sievät kasvot. Ikään kuin hautaansa sievistämään. Kanooppiastiat saattavat olla naiselle suunnitellut, mutta kenties nuoren poikafaraon kuolema tuli niin yllättäen, että niitä käytettiin. Sen myönnän, että Tutankhamenin hauta on melko epäkuninkaallinen. Haudassa on viitteitä kiirehtimisestä ja kenties hauta oli peräti suunniteltu jollekin toiselle. (Yleisesti tässä hypoteesissa haudan oletetaan olevan Ayn.) Tai sitten vasta-argumentteja Tutankhamenin hautaamisen suunnitelmallisuuden puolesta ei julkaista yhtä suurella tohinalla. Muuta en väitteisiin uskalla sanoa. Pian saamme tietää lisää siitä, miten kaivauksia jatketaan. Odotellaan siihen asti. 

Lähteet

  • Ahram Online. Nevine El-Aref: Three-day Tutankhamun conference to start in Egypt Friday. 5.5.2016
  • Daily Mail. Sarah Griffiths: Was Tutankhamun's tomb built for a WOMAN? The chamber's layout and 'feminine features' of the king's death mask suggest he inherited the final resting place. 5.5.2016.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti